OP-Keskus tuottaa OP-Pohjola-ryhmälle keskitettyjä palveluita - muun muassa HR-palveluita ja -toimintamalleja. OP-Keskuksen HR-osasto käynnisti syksyllä 2009 mittavan omaa toimintaansa koskevan muutosprojektin, jonka yhteydessä uudistettiin omaa organisaatiota ja toimintatapoja. Olennaisena osana organisaatiomuutosta muodostettiin HR-partnerimalli tukemaan liiketoimintojen johtoa ja esimiehiä henkilöstöjohtamisen toimintamallien ja työkalujen käytössä. Partnerimallilla pyrittiin vahvistamaan henkilöstöjohtamisen näkökulmaa strategisessa ja toiminnan suunnittelussa sekä tuomaan entistä voimakkaammin liiketoiminnan tarpeita ja haasteita henkilöstöjohtamisen ja -käytänteiden kehittämiseen. HR-partneri toimii liiketoimintayksiköiden johdon strategisena kumppanina auttaen liiketoimintatavoitteiden saavuttamisessa henkilöstöjohtamisen keinoin.
HR-partnerikonseptin käyttöönotto oli iso muutos sekä HR:lle että liiketoimintojen johdolle ja tietysti partnerirooliin siirtyville henkilöille itselleen. Muutoksen onnistumisen edellytykset haluttiin varmistaa mahdollisimman hyvin ja siksi käynnistettiin yhteistyö HR4:n kanssa partnereiden muutosjohtamisen valmiuksien kehittämiseksi ja toimintamallin käyttöönoton tukemiseksi.
Ensimmäisenä tavoitteena oli muodostaa yhteinen näkemys muutoshankkeen eri tasoihin, kuten muutoksen johtamiseen, prosessien ja rakenteiden uudistamiseen, organisaation kehittämiseen ja yksilön kehittämiseen. Toisena tavoitteena oli kehittää HR-partnereiden muutosjohtamisen valmiuksia sekä luoda yhteinen toimintamalli ja työkalut muutoksen tukemiseen ja johtamiseen. Keskeistä oli myös sitouttaa partnerit uuden toimintamallin yhteiseen kehittämiseen.
HR4 valjasti hankkeeseen kaksi seniorikonsulttia, joilla oli vahva kokemus liiketoimintalähtöisestä HR:stä ja muutoksen johtamisesta.
Kehityshankkeen alussa HR4 kartoitti kaikkien HR-partnereiden muutosjohtamisen valmiudet ja valmennustarpeen. Kartoitusten perusteella rakennetut muutosvalmennukset toteutettiin kahtena yhden päivän tilaisuutena. Valmennusten lomassa luotiin HR-partnereille yhteinen toimintamalli ja työkalut muutoksen tukemiseen ja johtamiseen. Valmennuksille ja koko kehitysprojektille oli ominaista vuorovaikutus, konkretia ja käytännönläheisyys.
Kehitysyhteistyö saavutti sille asetetut tavoitteet. HR-partneritoimintamallin kehitystyö jatkuu edelleen, mutta sen omatoimiseen jatkokehittämiseen saatiin tukeva pohja. ”Muutosvalmennus ja työkalujen kehittäminen auttoivat konkreettisesti HR-partneritiimin liikkeelle lähtöä – esimiehet ja yksiköiden vetäjät ovat antaneet todella paljon kiitosta ja positiivista palautetta” summeeraa Ari Loukkola tyytyväisyyttään yhteistyöhön HR4:n kanssa.